Gallipoli (2)

Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 21:11


jatkan tällä palstalla Gallipolin kertomusta, mutta nyt yksittäisten ihmisten elämänvaiheiden kannalta. Erityisesti koetan selvitellä hengellisiä näkökulmia, jotka ovat esillä E. Raymondin kuuluisassa novellissa Tell England.

mitä miettivät 1. maailmansodan aikaiset nuoret miehet, joiden ystävät toinen toisensa jälkeen kaatuivat tai haavoittuivat vakavasti.

miten siellä Gallipolin helvetissä koettiin Jeesuksen Kristuksen läsnäolo.
Kirjoittanut: Patu, 07.05.2008 21:15


Kiitos Valssaavan Matildan suomennoksesta. Siinä oli jo liikuttavasti kerrottuna yksittäisen ihmisen kohtalosta Gallipolissa.
MikkoL:
ajattelin tuota käännöstä "Valssaava Matilda" ... se on tarkka ja oikein mutta jätin sitten kuitenkin tuon kuuluisan australialaisen kansanlaulun alkuperäisen nimen.

valssaus, eikö sillä ole suomenkielessä jokin metalliteollisuudenkin sisältö?
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 21:23


Romaani "Tell England: A Study in A Generation"

on omistettu "Reginald Vincent Cambell Corbetille, joka kaatui idässä vaikka oli vasta poika, ja George Frederick Francis Corbetille, joka kaatui lännessä, vaikka oli vasta poika".

Reginald Corbet on todennäköisesti kirjan Edgar Doe, joka kuolee Gallipolissa, ja kirjan Archibald Pennybet, joka kuolee Länsirintamalla on George Corbet.

Kirjailija Ernest Raymond (1888 - 1974) tunnetaan lähinnä tämän suositun, Gallipolin taisteluihin kirjoitetun romaanin takia.

Kirjasta on otettu neljäkymmentä painosta ja siitä tehtiin elokuvaversio vuonna 1931.
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 21:26


Tämä kirja on luettavissa kokonaan verkossa, voit ottaa sen projekti Gutenbergista itsellesi, jos tahdot matkustaa Gallipolin kauhujen keskelle, monen tuon sukupolven nuoren miehen, tai oikeastaan vielä vain pojan, elämän käännekohtaan tai loppupisteeseen.
MikkoL:
http://www.gutenberg.org/etext/15033
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 21:58


Näin Raymond haluaa kirjansa aloittaa, en edes yritä kääntää kaunokirjallista tekstiä.

For all emotions that are tense and strong,
And utmost knowledge, I have lived for these—
Lived deep, and let the lesser things live long,
The everlasting hills, the lakes, the trees,
Who'd give their thousand years to sing this song
Of Life, and Man's high sensibilities,
Which I into the face of Death can sing—
O Death, then poor and disappointed thing—
Strike if thou wilt, and soon; strike breast and brow;
For I have lived: and thou canst rob me now
Only of some long life that ne'er has been.
The life that I have lived, so full, so keen,
Is mine! I hold it firm beneath thy blow
And, dying, take it with me where I go.
MikkoL:
tämä on niin syvällistä ja hienoa tekstiä, että se on voinut syntyä vain kärsimyksen ja kuoleman keskellä.

pinnalliset, elämän syviä ja synkkiä puolia kokemattomat ihmiset eivät tuommoista kirjoita.

kärsimyksen salaisuus? se on syvä.
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 22:01


hieno lainaus puhuttelee kuolemaa

nuoren ihmisen näkökulmasta se sanoo vapaasti tekstiä lainaten

Kuolema, et voi riistää minulta sitä minkä olen elänyt tähän asti.

Voit riistää minulta tuntemattoman ja vielä elämättömän tulevaisuuden.


tuo on erittäin syvä ajatus, jota kannattaisi pohtia, kun nuori ihminen kuolee.

saimme täällä juuri suruviestin että 16 vuotias nuori mies on tietämättään sairastunut syöpään ja hänelle eilen kerrottiin, että kuolee kohta.

16 vuotias on ymmärrettävän vihainen, kiskoi letkut irti ja sanoi että haluaa kuolla, eikä saada hoitoa toivottamaan tilanteeseensa.

olet sydämellisesti tervetullut muistamaan osaltasi tätä Beit Jalan poikaa esirukouksissa.

kuolema haluaa riistää häneltä tuntemattoman ja vielä elämättä olevan tulevaisuuden.
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 22:02


Tell England kirjan perustava teema on juuri tuossa nuoressa sukupolvessa, joka ei anna kuoleman voittaa itseään ja murtaa henkeänsä.

sitä elämää, jonka olemme eläneet, kuolema ei voi riistää, vain tuntemattoman tulevaisuuden.

uhh... on tämä rankka aihe, tämä Gallipoli
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 22:11


sen verran ehkä kommentoin tuota lainausta, että se on näiden kelttiläisten ihmisten maailmaa

Pelagius oli kelttiläinen, ehkä Irlannista, ja heillä on tuo tausta että ihminen pystyy kamppailemaan pirujen ja kuoleman kanssa.

siellä Jeesuksesta tahtoi tulla teologiassa tällainen pimeyden voimat voittava sankarihahmo, jonka seuraan muut sankarit liittykööt!

eli anglo-saksinen optimismi, jonka vastakohta on germaaninen synkeys ja kohtalon voima.

Pelagios sitten sanoi, että kyllä syntiä ja perkelettä vastaan ihminen taistelee, Kristuksen antamalla voimalla. Augustinuksen ajatus pelkästä armosta oli hänelle vieras.

Tässä Gallipolin kuoleman uhmassa on jotain samaa englantilaista sankarillisuutta kuoleman kauhujen edessä, suorastaan kuoleman ivaamista että et sinä tyhjä homma voi elettyä elämääni viedä, otan sen mukaani mihin menen... kelttiläisittäin!
Kirjoittanut: MikkoL, 07.05.2008 22:16


nuorena kuolemisen teema näkyy kirjan kaksiosaisessa rakenteessa aika järkyttävästi. Esipuhe on papin. eikä suotta.

Ensimmäinen osa: viisi kouluvuotta
Toinen osa: loput elämästä - sota

siinä kaikki, koulunpenkiltä armeijan kutsuntoihin ja Gallipolikseen.

siinä koko lyhyt elämä tässä pahassa maailmassa, jota Jumala rakastaa
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 06:37


kirja ottaa vakavasti tuon, miten kristityn tulisi katsella sotahistoriaa.

ihmisen näkökulmasta.

kertomuksen alkupuheen antaa Isä Monty, joka kertoo poikien lapsuudesta. Hän on saanut tietoja näiden omaisilta, koska tapasi todellisuudessa heidät vasta rintamalla.

millaisia vesseleitä päähenkilöt, Edgar Doe ja Archibald Pennybet, olivat alle kymmenvuotisina ja millaisessa ympäristössä he kasvoivat.

tämä esipuhe ankkuroi kertomuksen koskettavan yksinkertaisesti näiden ihmisten elämään ja todellisuuteen.

Rupert Roy (kertojan henkilö) alkaa sitten kuvata heidän kouluvuosiaan Kensingstowessa, jatkaen samaan tapaan ihmisen elämän kuvaamista ja tapahtumien kirjaamista muistiin.

päiväkirjasi on samantapainen, laittaa kirjoihin ja kansiin mitä on tapahtunut ja mikä muuten lähtösi myötä katoaisi tuuleen.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 06:44


Jumala kehoittaa Israelia
"Pane sinulles muistomerkit, ja aseta sinulles murheenmuisto, ja kohenna sydämes oikialle tielle, jota sinun vaeltaman pitää."
Jer 31:21 Biblia

"Pystytä merkkikiviä, aseta tienviittoja,
jotta tietäisit, mistä tie kulkee.
Paina mieleesi tie,
se polku, jota olet kulkenut.
Palaa kotiin, neitsyt Israel,
palaa takaisin näihin kaupunkeihisi!"
Jer 31:21 KR 1992

kansallinen historia, kylien ja kaupunkien historia, merkittävät elämänkerrat, ne kuuluvat kaikki tähän kategoriaan.

juutalainen kansa kirjoittaa kaiken muistiin.

oma päiväkirjasi ja muistelmasi, sitten kun on siihen aikaa, on tässä kategoriassa.

kirjoita ylös omaistesi ja jälkipolvesi iloksi, mitä sinulle on tapahtunut, tai jollekin sinulle tärkeälle henkilölle, isälle, äidille, isoisälle.

vaikka sitä ei koskaan kirjana julkaistaisi.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 06:45


"Pystytä merkkikiviä, aseta tienviittoja,
jotta tietäisit, mistä tie kulkee.
Paina mieleesi tie,
se polku, jota olet kulkenut.

muista menneitä, tietä jota olet kulkenut, laita merkkejä sen varrelle.

sillä historiasta käsin näet myös, mistä tie kulkee.

Ei olisi tytär Siion koskaan palannut, elleivät isät olisi kirjoittaneet muistiin tietä, jota Egyptistä ja pakkosiirtolaisuudesta olivat kulkeneet.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 06:49


George Bernard Shaw on lausunut kuolemattoman viisauden

"Opimme historiasta sen, että emme opi historiasta mitään"

"Tell England" julkaistiin 1922 ja "Länsirintamalta ei mitään uutta" 1929.

Silti toinen maailmansota syttyi. Mitään ei oltu opittu.

Kaisa Alenius muuten kirjoittaa näin
"Erich Maria Remarquen (1898–1970) romaani Länsirintamalta ei mitään uutta (1929) on ensimmäinen realistinen kuvaus sodankäynnistä. Toisin kuin aikaisemmissa sotakuvauksissa, Länsirintaman päähenkilö Paul ei koe olevansa sankari. Asemasodan paikoilleen juuttuneessa ilmapiirissä Paulilla on aikaa pohtia sodan mielekkyyttä."

väittäisin, että Kaisa ei ilmeisesti tunne Tell England teosta, joka julkaistiin 1922.
MikkoL:
http://10kirjaa.yle.fi/node/23
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 06:58


Isä Monty kertoo Rupert Rayn lapsuudesta todella hienosti, maalaten silmiemme eteen kuvan vanhasta everstistä ja hänen kertomuksiaan jännittyneenä kuuntelevasta nuoresta pojasta.

(Rupert Ray on siis Tell England kirjan kirjoittaja, Ernest Raymond).

Herkkä kuvaus vanhan soturin ja nuoren pojan suhteesta alkaa heti kättelyssä hyvin alakuloisesti.

"Samana vuonna kuin eversti kuoli, hän otti pienen Rupertin mukaansa katsomaan, kuinka pääskyset lentävät pois. En löydä paramepaa aloitusta kuin tämä."

Pojan tarkat silmät löytävät pääskyset matkalla etelään, mutta eversti ennustaa siinä oman kuolemansa sanoen hiljaa, "tämä on viimeinen kerta kuin näen niiden lentävän".
MikkoL:
In the year that the Colonel died he took little Rupert to see the swallows fly away. I can find no better beginning than that.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 07:02


Äitini pyydettiin usein hautajaisiin laulamaan, ja toivomuksena oli tavallisesti Ilmari Hannikaisen ja Hilja Haahden "Niinkuin muuttolintusen tie"

"Niinkuin muuttolintusen tie
kotoa kauas matka vie.
Jää turvaksi,Herrani,rakkaiden luo,haltuhus kaikkeni uskoa saan.
Käy kanssani,mulle sä siunaus suo,auttaos määräni saavuttamaan.

Niinkuin muuttolintusen tie
taivasta kohti kulku vie.Kuin unelma kiitävi elämä pois
kirkkausrantahan kodista maan.
Suo,että mun sieluni valmisna ois,
auttaos onneni saavuttamaan."

tuo laulu kun kaikuu alton kauniisti laulamana aivan hiljaisessa kirkossa urkujen säestyksellä, vainajan arkun levätessä kauniisti auringon valossa kirkon alttarin edellä.

omaisten ja läheisten kohdalla se menee syvälle, lohduttaa ja puhuttelee kaikkia siunaustilaisuudessa olevia.

Oriveden vanhalla hautausmaalla on monen hautakiven päällä pieni lintuveistos.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 08:03


Raymondsin Tell England kirjasta tehtiin elokuva vuonna 1931 nimellä "Tell England".

Elokuvan ohjasivat Anthony Asquith ja Geoffrey Barkas. 80 min kestävä mustavalkoinen filmi on tehty lähellä tapahtuma-aikoja ja olemukseltaan hyvin uskottava aidoissa maisemissa.

Kun elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Palestiinasas 1932 Jerusalemin arabit hurrasivat niin reippaasti turkkilaisille ja buuasivat englantilaisille, että elokuvan esittäminen kiellettiin heti.

Samoin kävi Iraksissakin, jossa kuningas Feisal välittömästi kielsi elokuvan brittiläisen mandaatin edustajia miellyttääkseen.
Kirjoittanut: MikkoL, 08.05.2008 08:16


Vuonna 1981 valmistunut Peter Weirin ohjaama elokuva Gallipoli sisältää saman perusidean seurata kahden nuoren miehen kohtaloa sodassa.

siinä käsitellään erityisesti kohtalokasta Nekin hyökkäystä ja katastrofin syitä ja seurauksia.

Filmin budjetti oli 2.5 miljoonaa dollaria ja siitä tuli Australian filmiteollisuuden suuria menestyksiä.

Tähtiroolissa nähtiin Mel Gibson, jonka ura alkoi tästä kohota elokuvamaailman huipulle. Monet nettiruukkulaliset ovat nähneet hänen tuottamansa väkevän "Kristuksen kärsimys" elokuvan.

Australialaisten tekemä elokuva Gallipoli on varmaan helpommin löydettävissä videovuokraamoissa kuin tuo 1931 englantilainen filmi Tell England, jossa on myös voimakas hengellinen sanoma toisin kuin uudemmassa Gallipolis elokuvassa.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 07:06


"Olen komeimmalta näyttävä henkilö tässä huoneessa" Archibald Pennybet sanoi. "Rayn naama on sen näköinen, kuin joku olisi astunut sen päälle.

Ja Doen naama ... hmm, se ehkä näyttäisi paremmalta, jos joku joskus olisi astunut sen päälle"

Näin rempseästi alkaa Archibald Pennybetin, Edgar Gray Doen ja kertojan, Ray Rupertin, viimeisten kouluvuosien kertomus Kensingtowessa.

Kyseessä on keskeisesti kristillinen sotakirja, mikä näkyy kahdessa asiassa: kertomus keskittyy ihmiseen ja Jumalaan.

oikeisiin ihmisiin ja oikeaan Jumalaan.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 07:15


”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”

Näillä sanoin alkaa Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" (1952).

Se ei kuitenkaan ole kristillinen kirja samalla tavoin kuin "Tell England"

Teos keskittyy kyllä ihmiseen eikä sillä olisi samaa tehoa ilman Rokkaa, Hietasta ja muita unohtumattomia hahmoja.

Mutta Jumalalla ja Häneen uskovilla on Tuntemattomassa kyllä mieliin jäävät osuutensa.

Jumalalla on hyödytön sivurooli "se on isommas kädes" Pumm!

ja hieman ivallinenkin, kuten kirjan avaus kertoo... Jumalan kaukaa viisaus näkyy siinä, että sotilasosasto on löytänyt metsästä sopivan aukion hartaushetkelleen.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 12:41


Toisin "Tell England", jonka henki on arvokas.

En käy tässä läpi noita teoksen ensimmäisessä olevia englantilaisten 16-19 vuotiaiden nuorten iloisia kouluvuosia, jossa kirjan päähenkilöiden luonne ja ystävyys kuvataan.

muuta kuin yhden jutun kerron, joka antaa kuvaa ilkikurisesta poikajoukosta.

Eräs koulun opettajista oli nimittäin saanut oppilaiden joukossa kutsumanimekseen Salome, vaikka oli mies.

oli mennyt aamuhartaudessa raukka sanomaan Johannes Kastajan kuolemasta puhuessaan "jos minä olisin ollut Salome, niin..."
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 12:44


mutta miten Raymonds kirjailijana kuvaa siirtymisen tästä reipashenkisestä koulumaailmasta, jossa "Suuri sota" on krikettiä, siihen heidän lyhyeksi jääneensä loppuelämäänsä, josta kirjan toinen osa kertoo?

koetan kääntää tuon siirtymän kappaleen tähän kirjan ensimmäisen osan lopusta, jossa korostuu kaukaisen Sarajevon etäisyys koulun arkielämästä. vaikka kohta ne johtavat kohtalokkaaseen törmäyskurssiin, kenelläkään Kensingtowesta ei ole siitä aavistusat.

näet tästä hieman, millainen "Tell England" kirjan kirjoittajan tyyli on.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 12:50


Sinä päivänä, kun nuo kaksi pistoolinlaukausta ammuttiin Sarajevon kaduilla Itävallan arkkiherttuaa kohti, pelattiin Kensingtowessa ratkaiseva krikettiottelu. Alkuillasta kertomukset laukauksista olivat maanjäristyksen tavoin ravistelleet kaikkia Euroopan pääkaupunkeja, ja illan viimeisessä valossa viimeinen kori oli kaatunut Kensingtowessa.

Ja niin tapahtui, että samalla kun Keski-Euroopan keisarit kuiskivat, että oli tullut se Päivä jolloin kristikunnan nuorison teurastus alkaa, Radlayn huoneessa kokoontui joukko noita merkityksettömiä ihmisiä, joiden tekemisiä olet seurannut Kensingtowessa.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 12:52


He olivat kokoontuneet juomaan teetä ja keskustelemaan päivän pelistä. Siellä isännöi Radley, Pennybet edusti "Vanhoja", Doe, minä "Koulua" ja tri Chappy, joka oli vannonut olevansa liian kiireinen keritäkseen mukaan, istui ripotellen sikarin tuhkaa parhaaseen nojatuoliin ja näytti siltä, että tulee sittenkin olemaan mukana koko illan"
MikkoL:
Tell England. Osa I:2:1 vapaasti kääntäen.
Kirjoittanut: MikkoL, 09.05.2008 12:57


Kirjailija asettaa vastakkain kaksi täysin erilaista maailmaa, kellojen järisyttävät kumahdukset Sarajevossa ja pitkin Eurooppaa, joiden seurauksena kuusikymmentä miljoonaa ihmistä tulisi muutaman vuoden sisällä kuolemaan.

Ja Kesingtowen iloisen poikajoukon juomassa kello viiden teetä ja keskustelemassa päivän tärkeästä krikettipelistä Vanhoja vastaan.

Kohta saataisiin iloinen tieto, että Doe on saanut Horatio palkinnon kirjoittamstaan runosta.

Palkinnon saanut Doe ei tiennyt, että vuoden sisään hänen jäännöksensä koottaisiin muiden joukossa juoksuhaudasta, johon turkkilaisten kranaatinheitin oli saanut täysosuman.

noiden Sarajevon revolverin laukausten sytyttämässä ensimmäisessä koko maailman käsittäneessaä sodassa.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 19:43


Siirtymä elämän toiseen, ja viimeiseen osaan, tapahtuu kirjan toisen osan alussa näin:

"Elämäni kaikkein selvimmin merkitty hetki on se, kun ohitin lihavan poliisin joka seisoi aivan Devonportin telakan portin sisäpuolella. Olin sinä aamuna menossa joukokkojenkuljetuslaivaan, jonka määränpäänä olivat Dardannellit. Kun astuin sivuun julkiselta kadulta ja kävelin sisään portista ja näin lihavan poliisin, jätin taakseni elämäni yhden vaiheen ja siirryin toiseen

Ensimmäinen vaihe joka jäi telakan korkeiden muurien taakse käsittivät poikavuoteni ja koulupäivät ja uljaan viimeisen vaiheen jossa leikimme sotilaita. Ah! tämä viimeinen jakso sisälsi tennistä ja teattereita ja tyttöjä ja suudelmia, suurenmoinen kappale elämää. Ja jätin sen kaiken taakseni satamassa."
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 19:47


"Toinen jakso, johon olin nyt yhtäkkiä astumassa jaloillani tulisi olemaan hyvin voimakas, vahvasti väritetty ja tuoksuva, nopeasti vaihtuvien kuvien sarja Välimeren sinisiä laineita, Mudrosin kalpeat kukkulat ja Gallipolin niemimaan räjähtelevät ammukset.

Lihavalla poliisilla oli olkapäällään revolveri ja tämä asiaankuuluva ase ilmaisi paremmin kuin mikään muu että Englanti oli sodassa eikä ottanut nyt turvallisuusriskejä. Tämän mukaan hän vaati: "Näytättekö lupapaperinne astua tänne sisään, herra?"
MikkoL:
Tell England Osa II.1 vapaasti kääntäen
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 19:52


Ensimmäinen maailmansota tuntuu jo kovin kaukaiselta, ja nuo tilastot eivät oikein mene tajuntaan.

Se, että koko maailman käsittäneessä sodassa kuoli vuosien 1914-18 välillä noin kuusikymmentä miljoonaa ihmistä ei tunnu todelta.

Suomalaistenkin mielistä alkaa hälventyä, miksi kansamme saavutti itsenäisyyden yli sata vuotta kestäneestä Venäjän suurruhtinaskunnan asemasta.

Siis unohtunut on jo, että tsaari Nikoilai II armeija kärsi järkyttäviä kohtaloita ensimmäisen maailmansodan rintamilla, jotka lietsoivat syvää levottomuutta kotimaassa.

Ja antoivat Venäjän vallankumoukselle voimakkaan pohjavirran, jonka bolshevikit osasivat käyttää hyväkseen kaapatakseen itselleen "työväenluokan diktatuurin". Tulla tsaariksi tsaarin paikalle.

Suomen itsenäisyysjulistus 6.12.1917 on ensimmäisen maailmansodan eräs paikallinen seuraus, jolla on toki meille suomalaisille ollut suuri merkitys.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 19:56


Voi olla, että sisällissodan katkeruuteen 1918-1919, murhiin ja kauhutekoihin, vaikutti tuo suuren sodan ilmapiiri, jossa yksittäiset ihmiset tallautuivat massiivisten suurten sotilasosastojen saappaisiin ja juoksuhautojen kaasuihin.

tietynlainen heijastuma siitä julmuudesta tuli myös Suomeen, joka muuten säästyi tuon sodan kauhuilta paitsi Espanjan kuumetta, ehkä.

on sen tähden hienoa, että eräs englantilainen kirjoitti mitä Gallipoli todella oli ihmisten ja Jumalan kannalta, ja eräs saksalainen kirjoitti, miksei Länsirintamalta kuulunut mitään uutta.

saamme näiden kirjoittajien silmin hyvin läheltä katsoa noita ratkaisevia ihmiskunnan historian vaiheita.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:02


"Siinäpä saan teidät talvivaatteineni" sanoin rumasti ja työnsin käteni taskuuni, ottaen sieltä esille kutsuntamääräykseni. Niissä oli raskain kirjaimin merkitty "SALAINEN" mutta päättelin, että poliisi kuului sisäpiiriin ja näytin ne hänelle. Historiallisen dokumentin syvästi vaikuttamana hän kääntyin kanssani olevan vaaleatukkaisen nuoren upseerin puoleen ja kysyi:

"Te myöskin, herra?"

"Todellakin niin", vastasi seuralaiseni joka oli hänen keksimänsä uusi tapa sanoa "kyllä"

"Asia selvä" poliisi sanoi ja ylitimme viivan.

Vaaleahiuksinen seuralaiseni oli, tietenkin, luutnantti Edgar Gray Doe ja sopi hyvin siihen kohtaloiden siteeseen, joka tuli liittämään meidät toisiimme, että ohitimme poliisin näin yhdessä.

Nyt lienee parasta, että kerron teille kuinka kaikki tämä tapahtui"
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:04


kevyttä kerrontaa, mutta taustalla soivat jo hyvin kumeat kellot. Vitsit eivät enää naurata, hymy jotenkin jää puolitiehen, kun tietää näin jälkiviisaana, mitä noilla alle kaksikymppisillä pojilla oli edessään.

Ja mitä ei ollut (nuorta aikuisuutta, opiskeluja, ammattiin valmistumista, omaa perhettä, keski-iän kriisejä, vanhuutta ja kuolemaa elämästä kyllänsä saaneena).

Heidät vietiin teuraaksi. Turhan takia.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:10


"Kenelle kellot soivat" kysymme, kun kirkonkellot hitaasti kumajavat jonkun hautajaisten aikaan. Usein kaiketi lauantai aamuna.

Tämä on kuuluisan sotakirjan nimi "For Whom the Bell Tolls", jossa Ernst Hemingway kertoo 1940 julkaistussa novellissa amerikkalaisen Robert Jordanin toimista Espanjan sisällissodan aikaan.

Hemingwayn kirja vastaa tuohon kysymykseen "For You"

"ne soivat sinulle"
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:11


poimintoja Korhosen Hautaustoimiston sivuilta muistolauseita, joissa näkyy suomalainen tunto kuolemasta:

Nyt iäksi kylmeni ( ) syli, yö synkkä on laskenut elämän yli.
#
Lepää rauhassa ( ) hellä, suru raskas on sydämellä.
#
Ei pienet sydämet ymmärtää voi, miks´ täytyi rakkaan ( ) nukkua pois.
#
Niin lyhyt oli onnemme latu, niin kaunis kuin
kaunehin satu. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on ja kaipaus sammumaton.
#
Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä nyt lohduttaa.
#
On kotimme nyt tyhjä ja hiljainen, et kulje sä kanssamme siellä.
Sait kodin toisen ja rauhaisan, ei tuskia ole siellä.
#
Ei auta apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten, oli väsynyt kultainen sydämes.
#
Niin äkkiä hiljeni sydän kallis, ei lähtöäs todeksi uskoa vois.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:12


#
On rakkain riistetty rinnalta pois mikä tuska enää sen suurempi ois?
#
Toiveemme jos suinkin taisit, aina tahdoit toteuttaa. Eivät sanat mitkään pysty ikäväämme kertomaan.
#
Ei kuulu enää ( ) askeleet, sai kädet ahkerat jo työnsä päätökseen. Jäi muistot, kaipaus ja kyyneleet.
#
Ei kuulu sun äänesi rakkahin, on surumme suuri, sanaton.
#
Olit ( ) kaikkein parhain, sen lapsesi kertoa voi. Olit aviopuoliso armain,
Jumala kiitos soi.
#
Suru on saapunut kotimme ylle ( ) on pois keskeltämme, vaan ei koskaan sydämistämme.
#
Sinä ohjasit, sinä opastit, kaiken parhaaksi meille tahdoit.
#
Hän lähti, mutta on yhä lähellämme, tuhansin sitein meihin liittyen.
#
Luoja minulta liian varhain pois otti parhaan. Nyt elän vain parissa muistojen, hetkistä kauniista kiittäen.
#
Toisin oli toivomme, näin oli tahto Herran.
#
Herra, auta meitä tahtoosi tyytymään, silloinkin kun se kipeimmin koskee.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:12


#
Sä tyydy tahtoon korkeimman, jätit rakkaasi haltuun Jumalan.
#
Me siunaamme matkasi viimeisen, tuomme kummulles kukkaset kaivaten.
#
Siunattu olkoon sun ties, siunattu matkasi viimeinen.
#
Vain nöyrä kiitos, enempää mä tuskin voinen ymmärtää.
#
Ei läheisen silmä nää, ei arvaa, että niin lähellä on määränpää.
#
Poissa on hiljainen hymy, syvä katse ja lempeä ääni.
#
Nyt olet poissa keskeltämme, mutta et koskaan sydämistämme.
#
Mentyäsi päivä pilveen käy, valon sädettä ei tummaan ehtooseen näy.
#
Nyt voimasi murtui, olet meiltä poissa, sun iltas saapui ajan aamunkoitossa.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:12


#
Paikkasi tyhjääkin tyhjempi on, suruni raskas ja loppumaton.
#
Tuttuja kelloja soitetaan, sunnuntailepoon saatetaan uupunut uurastaja.
#
On rakkaamme tuskat jo loppuneet, kädet ahkerat lepäävät hiljaa.
#
Muu kaikki häipyy, himmenee kuva ( ) ei himmetä saata.
#
On kuin ois´ Tuonela tutumpi, taivas paljon armahampi kun sinä ( ) olet jo siellä.
#
Meitä sä aattelit myöhään ja varhain, Jumalan rauha on palkkasi parhain. Kiitos rakkaudestasi.
#
Sua koskaan pois emme antaneet ois:
olit kaikkemme, rakkahin. Siks´ surumme on niin pohjaton.
#
Surun kyyneleet, lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet.Lohduttaen meitä murheemme hetkellä.
#
Sinä saavutit rauhan sataman, minä yksin saan siitä jatkaa.
#
Sydän hiljaa itkien kaipaa.
#
Sinun kuvasi ( ) kultainen, me kätkemme pohjahan sydämen.
MikkoL:
http://www.korhosenkukkatalo.com/hautaustoimisto/muistolauseet_3.html
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:16


näitä lukiessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa, jotenkin niin tavattoman tyhjiä lauseita, ja kuitenkin ne koskettavat saattoväen sydäntä ja niitä valitaan teksteiksi

"Nyt iäksi kylmeni ( ) syli, yö synkkä on laskenut elämän yli."

voiko tuon aidommin melankolisen suomalainen riimitetty runonpätkä enää olla?

ja niin kaukana, ah niin kaukana kuoleman voittavasta uskosta Jeesukseen Kristukseen.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 20:20


kenelle kellot soivat?
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 21:11


mutta kirjan henkilöt eivät ole tällä matkalla yksin.

näkymätön Herra Jeesus on heitä lähellä ja on antanut palvelijansa tehtäväksi olla matkassa.

"Doe ja minä muistelimme usein ensimmäistä vilahdusta Isä Montystä ihmetellen, miksei mikään ennakoinut meille, mitä kaikkea hän tulisi vielä merkitsemään meille. Olimme Devonportin lahden Matkavirastossa ilmottautuen palvelukseen määräyksen mukaisesti. Useita muita upseereja oli edellämme ojentaen papereitaan asioita hoitavalla henkilöstöpäällikölle. Heidän joukossaan oli eräs sotilaspapin puvussa, selässään raskas Tommy reppu, joka teki hänestä ranskalaisen retkeilijän näköisen. Hän oli Isä Monty. Näimme vain hänen selkänsä, joka oli nuoren, vapaan, solakan ja elinvoimaisen miehen selkä. Hänen keskustelunsa sotilasviranomaisen kanssa herätti hilpeyttä joukossa.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 21:16


"Arvoisa Isä, en oikein tiedä mitä tekisin kanssanne" henkilöstöupseeri sanoi ojentaen tämän paperit takaisin.

"Armeija ei koskaan tiedä, mitä tehdä pappiensa kanssa" Monty vastasi leppoisasti ottaen paperit ja pannen ne taskuunsa. "Mutta älkää huolehtiko. Olen tullut näin pitkälle joten aion myös astua tähän laivaan"

"Mutta minulla ei ole mitään virallista tietoa, että te olisitte tulossa mukaan Rangoon laivaan"

"Ei, mutta silmänne ovat sen havainneet"

Ja hän oli häipynyt."


Näin leppoisasti Herra Jeesus tuli mukaan palvelijansa Montyn sydämessä asuen kuolemaantuomittujen nuorten miesten Rangoon laivaan, matkalle Dardanneille ja siellä Gallipolin hirveään helvettiin.
MikkoL:
Tell England perustuu tositapahtumiin vaikka onkin romaanin muodossa ja kirjailija on asioita muutellut sujuvuuden tähden.

Isä Monty on oikea henkilö ja ratkaisevan tärkeä, kun kuoleman hetki lähestyy nuoria miehiä.
Kirjoittanut: MikkoL, 11.05.2008 21:34


ja näin äitienpäivän illan kunniaksi, sydäntä raastava kohtaus Tell England kirjasta. Sillä kuka voi mitata sotilaspojan äidin huolen ja tuskan - tykin ruoaksiko sinut synnytin?

"Käveltyämme hetken pieni poika juoksi Royal Hotel luota kuin viestintuoja maailmasta, jonka olimme juuri jättäneet taaksemme.

Luutnantti Ray, Sir, hän huusi.

Käännyin ja sanoin kysyen "kyllä?"

"Telegrammi, Sir, saapui juuri kun olitte lähtenyt"

Otin sen huolettomasti, tietäen että se olisi vain yksi kaikkea hyvää toivottava viesti. Sanoin Doelle "veikkaan, hyvä lammas, että tässä lukee joko hyvästi tai Jumalan haltuun" tai "cheerioh ja palaa turvallisesti.

Ottamatta vetoa vastaan Doe kysyi, mitä muutakaan siinä sitten voisi olla?

"No, kohta näemme" sanoin avaten kirjekuoren.

"Olen joka hetki kanssasi - ÄITI"


...
tuohon kappale loppuu, kuin ilmaan jääden. Vitsit loppuivat siihen.

Miten järkyttävä ja koskettava kohta kirjassa Tell England!
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 06:12


Kertoja Ray nousee Kensingtowen ystävänsä Doen kanssa laiturilta suureen mustaan Rangoon laivaan lukemattomien muiden khaki-pukuisten miesten joukossa, ja he onnistuvat upseereina saamana kiroilevalta laivastoupseerilta kajuutan numero 54.

Viereiseen kajuuttaan 55 asettuu monokkelia pitävä keski-ikäinen majuri Hardy, joka on Länsirintaman veteraaneja. Hän haavoittui Neuve Chapellessa ja vapautettiin palvelusta. Hän oli tehnyt kaikkensa, päästäkseen mukaan Gallipolin sotaretkelle.

Vasta myöhemmin selviää, että majuri Hardylle oli "suositeltu kerran D.S.O. mitalia ja kahdesti sotaoikeutta"... koska hurjapääksi kutsuttu sotilas oli luvatta ampunut ei kenenkään maalla vihollisia, kun toiset olivat lepäämässä, ja oli johtanut omia iskujaan juoksuhautoihin.

Kertoja piirtää hyvin eläviä kuvia englantilaisista sotilaista, siis ihmisistä, ensimmäisellä lounaalla laivan ruokalassa.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 06:17


Myös Isä Monty on ollut Länsirintamalla, ja kertoo pääaterian ja jälkiruoan välillä, kuinka he lääkärin hautauituivat elävältä räjähdyskuoppaan, niin että vain heidän päänsä näkyivät kuin turnipsit pellolla.

Vasta viiden tunnin kuluttua heidän katoamisensa huomattiin, ja kun hautautuneet löytänyt sotilas heidät havaitsi, teki hän kahdelle mutaiselle päälle kunniaa komeasti seisten. "Komentaja haluaisi nähdä teidät messissään, Sir" hän sanoi kohteliaasti.

"Mekin haluaisimme nähdä komentajan messissään, lepo!" sanoin mutta lääkäri huusi vihaisesti "seisot pirulainen, hae lapio ja kaiva meidät ylös!"

Ranskan muistoja, joita kerrottiin niin kauan kuin tuo sukupolvi oli elossa.

Majuri Hardy olisi uskonut tarinan, mutta koska kertoja oli pappi "jotka aina valehtelevat" ei ottanut sitä tosissaan. Isä Monty nyökytteli päätään ymmärtäväisesti.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 06:22


Kaikkialta kuultaa läpi se, että kirjoittaja on todella itse ollut rintamalla.

Jokainen Suomen armeijan asepalvelun käynyt tietää, miten totta on esimerkiksi tämä. Isä Monty katselee ymmärtäväisesti suuren laivan joka paikassa täyttäviä reppujaan kantavia khakipukuisia alokkaita ja sotilaita:

"Katsokaa heitä! Tulette huomaamaan, että aktiivisessa sotapalveluksessa oleva armeija on levossa hämmästyttävät määrät. Maata paikallasi odottaen aloituskäskyä on kaksi-kolmannesta armeijan työstä.

Sillä hetkellä kun armeija alkaa levätä, Tommy ottaa repun kipeiltä olkapäiltään, asettaa sen johonkin ja ojentautuu sitä vastaan. Ja aivan oikein tekeekin. Ei ole toista ammattia maailmassa, jossa voit velvollisuutesi täytää loikomalla niin paljon selälläsi"
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 06:29


pian tämän jälkeen "vaikenimme ja seurasimme sataman tyhjenevän miehistä ja Rangoon kansien tulevan yhä ahtaammiksi päivän kulkiessa kohti iltaa. Laivaan nousu oli tulossa päätökseen. Devonportin kantaupseerit toivottivat meille "hyvää matkaa" ja menivät koteihinsa Plymouthiin juomaan teetään.

Ja juuri ennen illallista kulkusilta vedettiin pois. Tämä oli viimeinen silaus, sillä vaikka laiva ei vielä liikkunutkaan, yhteytemme Englantiin oli nyt katkaistu"

---
Ray kuvaa tätä kotimaan siltojen katkeamista kahdessa vaiheessa, ensin saapumisella satama-alueelle lihavan poliisin tarkistettua lupakirjan ja sitten upseerien ruokalasta käsin, kulkusillan vetämisellä pois Rangoon laivan kyljestä.

Vaikka kerronta on brittiläisen huumorin höystämää, sen taustalla on varsin vakava ja koko homman mielekkyyttä puntaroiva elämää ja kuolemaa paljon nähneen ihmisen katse.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:18


Auringon laskiessa HMGS Rangoon alus ottaa hieman etäisyyttä rannasta ja Ray joutuu hetken pudistelemaan päätään, että se on tosiaan laiva joka liikkuu eikä ranta mihinkään käänny.

Laskusilta on pois ja yhteys Englantiin katkennut, mutta alus ankkuroituu yöksi vielä sataman tuntumaan. Ei ole siellä hyvästi jättäjiä, siitä on lihava poliisi pitänyt telakan portilla huolen.

nuoret miehet ovat koolla ja illasta kehittyy railakasta juhlintaa shampanjan virratessa ja laulujen kaikuessa. Kun nuoriso on tarpeeksi iloista, jokaista pullon korkin pamausta seuraa riemukas varoitus, "maahan, ampu tulee" ja naurua.

Majuri Hardy aloittaa reippaan rugby painin kymmenien nuorten kanssa, jossa jotkut ruokalan tuolitkin menevät säpäleiksi, Ruotsin laivalla kun ollaan.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:23


mutta jotenkin kirkkaasti Tell England kirjan kuvaus siirtyy näistä shakaalien ulvonnalta kuulostavista huutosakeista "Come to me, Thora," ja riehakkaasta remusta laivan kannella käytävään keskusteluun.

Isä Monty on siellä levittänyt aurinkotuolinsa illan hämyssä ja kaksi nuorta upseeria, Ray ja Doe, istuvat hänen luonaan.

Siinä käydään kerrassaan arvokas keskustelu, Isä Montyn muistellessa Länsirintaman nuoria miehiä ja mitä heidän äkilliseen kuolemaans oli liittynyt.

Näiden kuvaus on erittäin hienostunutta ja herkkää ja siinä kuultaa Kristuksen rakkaus ihmistä kohtaan.

Isä Monty on nimittäin valmis antamaan näille nuorille miehille anteeksi heidän meininkinsä. Sydämestään, tietäen että tämä on se heidän elämänsä tämän maan päällä (kyllä Jumalan Sanakin sitten jatkossa tulee kuvaan mukaan).

Käännän tähän joitain lyhyitä kohtauksia, joista näkyy Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. Rakkaus, joka sai Hänet antamaan jopa ainoan Poikansa, ettei yksikään näistä hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:29


"mitä tarkoitat, että antaisit kaikki anteeksi?" Doe kysyi vilkaisten, että laivan kansnella ollut muita "juopumisen?".

"Aivan kaiken" Isä Monty sanoi vakaasti. "Opin sen Ranskassa. Mikä on aliupseerin asema siellä? Kuolemaan tuomittu ja onnekas, jos saa hetken levon. On suuri kiusaus kokeilla kaikkea, mikä vain on mahdollista elämässä. En sano että se on oikein... " Montyn otsa meni rypylle, kuin miehen joka koettaa saada ajatuksensa selväksi ... "koska sanon antaa anteeksi se tarkoittaa että se ei ole oikein, mutta ah, poikanen upseerina on niin suurenmoinen ja poikamaisen tietämätön suuruudestaan"
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:33


"Muistan erään nuoren, joka istui ampumatasanteella samana yönä, kun aamulla hänen olisi rynnättävä ampumahaudasta siltä kohtaa, ja kirjoitti yksinkertaisen kirjeen kaikille läheisilleen.

Isälleen hän kirjoitti "Jos pankkitilläni on lainkaan rahaa, tahdon että annat ne veljelleni. Mutta jos se on miinuksella, olen tosi pahoillani." Ajattele miten hän pisti tinakuppi maailmansa järjestykseen noin.

Aamulla, niin aamulla hänet ammuttiin tohjoksi...

Todettiin, että hänen tilillään oli 60 puntaa. Ne eivät olisi olleet siellä viikoakaan, jos nuori tuhlaaja olisi tiennyt siitä"
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:36


mielestäni tämä kertomus on tosi ja kirjan kirjoittaja, E.Raymods ottaa sen kirjaansa mukaan Montyn suulla, hymyillen kyynel silmäkulmassa.

samoin tämä kertomus on mielestäni koskettavan herkkä juuri sen hurtin huumorin takia, jossa ei ole lainkaan sentimentaalisuutta:
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:39


"Muistan toisen joka tuli luokseni juuri ennen hyökkäystä ja antoi minulle sinetöidyn kirjeen, joka oli osoitettu hänen äidilleen.

Mitä hän sanoi oli kuin lyyrinen runo, mutta, kuten tavallista, poika ei tiennyt sitä itse.

Hän vain mutisi "Isä, voisitko pitää huolen tästä, en ehkä saa tilaisuutta postittaa sitä."

Kuinka englantilaista!

Ranskalainen olisi asettanut kätensä rinnalleen ja julistanut "kuolen Ranskan ja ihmiskunnan puolesta".

Tämä hiljainen englantilainen lapsi sanoi "en ehkä saa tilaisuutta postittaa sitä".

Oh Jumalani, he ovat ihmeellisiä!"
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:42


niin

"en ehkä saa tilaisuutta panna sitä postiin"

Tell England tallentaa nämä nuoren pojan viimeisiin kuuluvat sanat - emme tiedä, kuka hän on ja mihin hänen nuori raadeltu ruumiinsa haudattiin seuraavan päivän iltana. Ehkä pääsi kotiin, äidin luokse.

Isä Monty on tuon kerrottuaan hetken aivan hiljaa. Kuin keräisi voimia, katselee kirkkain silmin tummenevaa yötä.

Kuinka tyhjää onkaan maailman mekastus laivan toisessa päässä, shampanjan innoittamat laulut.

Ray ja Doe kokevat unohtumattoman illan Isä Montyn kertoessa Länsirintaman nuorista. Jeesus on lähellä ja Hänen rakkautensa säteilee tämän papin kautta nuorten miesten elämään.

Sillä Isä Monty tietää, että monien tie tulee pian päättymään myös Dardannelleilla. Hänkään ei voinut aavistaa, kuinka monen.
Kirjoittanut: MikkoL, 12.05.2008 20:43


I like this book.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 08:29


Näin kirja kuvaa lähtöä Englannista, johon useimmat HMS Rangoon laivalla olleista nuorista miehistä ei tulisi koskaan takaisin.

"Heräsin 5.30 seuraavana aamuna ja kuulin ankkuriketjun vetämisen sisään. Laivan koneet olivat käynnissä ja koko alus natisi ja liikkui. Pukkasin Doen ylävuoteeltaan kehoittaen häntäkin tulemaan katsomaan Englannista lähtöämme. Vetäen brittiläisen sinisen vaaleanpunaisin raidoin kuvioidun pyjamani päälle - äitini puki minut aina siniseen - lähdin kannelle.

Doe laittoi punaraitaisen pyjamansa päälle kukin koristellun kimonon, joka ei tulisi suojaamaan häntä aamun viileydeltä, ja seurasi minua unisena. Hetken päästä nojasimme kaiteeseen ja katselimme laivan keulan halkomaa merta"
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 08:32


"Rangoon laivamme oli nyt todella lähdössä. Devonportista etääntyessämme kaksi pirullista pientä hävittäjälaivaa saavutti meidät kaksi kertaa nopeammalla vauhdilla ja ohitti ennenkuin olimme avomerellä. Sitten ne odottivat meitä kuin koirat, jotka ovat juosseet omistajansa edelle ja ottivat lopulta paikkansa meidän molemmin puolin. Mielestämme tämä oli huono suojaus vihollisen sukellusveneitä ajatellen.

"Well, ta-ta England" Doe sanoi katsoen Devonin ja Cornwallin pitkää rantaviivaa. "Näetkö, Rupert? Falmouth on jossain tuolla. Vuoden päästä olen takaisin ja sinä olet oleva siellä vieraanani. Meillä on taas hauskaa, menemme kalastamaan makrilleja kun tuuli puhaltaa raikkaasti. Nostamme Lady Falin purjeet ja lähdemme ulos merelle ... me ..."
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 08:39


"Ja milloin tuo on tapahtuva" keskeytti hänet kuiva ääni. Käännyimme ja näimme nuoren väsyneen seuralaisemme eiliseltä illalliselta, Jimmy Doonin, joka oli myös tullut kannelle haukotellen ryhtyäkseen työhönsä upseerina, joka on vastuussa sukellusveneiden vahdista.

Sodan jälkeen, tietysti" Doe sanoi.

Herra Doon oli selvästi vaivautunut tuollaisesta tyhmyydestä

"Oletteko siis ratsuväestä?"

"Emme ole, Jimmy" Doe vastasi

"No entä tykistöstä?"

"Ei, Jimmy"

"Sitten päättelen, että olette jalkaväestä"

"Oikein päättelet"

"Älä sitten ole tuollainen typerys. Jalkaväelle ei ole sellaista asiaa kuin 'sodan jälkeen'"

"No sitten" Doe sanoi klassisesti, olihan hän voittanut Horacio palkinnon

"Ave, atque vale, Englanti"
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 10:22


me tiedämme jo, että Mr Doonin ennustus piti paikkansa, jalkaväelle ei ensimmäisessä maailmansodassa juuri ollut olemassa "sodan jälkeen".

Tell England kirja on mielestäni eräänlainen Pyhän Hengen inspiroima vastaus 1 ms. pyörteissä tuhoutuneille miehille ja naisille ja heidän omaisilleen.

tästä kertoo jo kirjan saama tavaton suosio noiden sukupolvien parissa, neljäkymmentä painosta.

sen sisältö on raikas ja kirkas ja näemme vielä jatkossa, miten keskeisesti kristillinen sen sanoma on.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 10:24


tämän päivän Sana, 13.5. 2008, sopii myös erittäin hyvin Tell England kirjan vakavaan sanomaan elämästä ja kuolemasta


Joh. 6:44
Jeesus sanoi:
"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä."

tämä Jeesuksen sana nimittäin muuttaa totaalisesti ja vallankumouksellisesti käsityksemme elämästä ja kuolemasta ja siitä, mitä on olla ihminen.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:09


"(Jimmy) istui surullisena ja pahantuulisena, kun laivakello löi neljä (eikä kukaan väitä laivakelloa vastaan) ja kuultiin kahdeksan kellonlyöntiä ja kaikki nuoremmat upseerit riensivät kuuntelemaan luentoa Turkista, myös Jimmy Doon joka ajatteli että hänen tärkeät velvollisuutensa vapauttaisivat sellaisesta koettelemuksesta.

Luennon piti majuri Hardy, vaellushaluinen sielu, joka oli istuttanut Assamissa, tehny hämäriä asekauppoja Meksikossa, taistellut joskus toisella, joskus molemmilla puolilla Balkanin sotaa ja kuljeksinut riippumattonsa kanssa pitkin Turkkia, Anatolia ja Ottomaanien valtakuntaa. Hän ontui luennoitsijan paikalle aualassa ja pitäen monokkelia kädessään koko esityksen ajan antoi luennon, josta tässä on olennainen:"
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:15


"Ennen joulua olemme Konstantinopolissa - Mitä? (naurua lähinnä tuolle mitä? kysymykselle). Hän oli varma että Dardannellit vallattaisiin aivan pian ja toivoi, että laiva kulkisi nopeammin, jotta hän pääsisi mukaan hauskaan (niin juuri, niin juuri). Ainoa mikä pidätteli armeijaa Helles niemellä oli Achi Baba kukkula. Hän oli seissyt Achi Baballa ja katsonut alas salmeen, missaä se kapenee hopeiseksi kapeikoksi ja tiesi, että vanha kunnon Achi oli vain nyppylä, jonka hän voisi vallata ennen aamiaista, tietäen millaisia olivat nuo pilkalliset pakanat, jotka häntä vastustiva (iloista kannustushuutoa).
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:17


Kun tunkeudumme Turkkiin meidän tulee ymmärtää että parrakkaat turkkilaiset ovat teenjuojia kuten hän, majuri Hardy (äänekkäitä hyvä huutoja). Älkäämme koskan potkaisko siellä koiraa - mitä? (naurua) ja ennen kaikkea älkäämme koskaan nostako silmäämme kohti turkkilaista naista, hunnutettua tai ilman, jos haluamme että elämämme on enemmän kuin raitiovaunulipun arvoinen.

Mutta kun ajattelen noita epäilyttäviä Tommyja kannella ulkona, pelkään pahinta (äänekästä naurua, hyvä huutoja ja Jimmy Doonin huolestunut ääni "Good-bye-eee")

...
näin, vapaasti kääntäen, olivat nuoret upseerit saaneet majuri Hardylta arvokasta peruskoulutusta Konstantinopolista, johon kohta mentäisiin miehitysjoukkoina, kunhan Achi Baban nyppylä on raivattu tieltä... ennen aamiaista.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:24


Kertoja, Ray, odottaa jo iltaa ja keskusteluja Montyn kanssa.

"Yksinkertaisessa teologiassani olin tyytyväinen kuvitellessani, että näin miten Jumala toimii. Siellä jossain sataman takana oli vanhat ideaalini, särkynyt moraalini ja särkynyt uskontoni. Monty tulisi rakentamaan uudelleen uskoni ihmisiin ja Jumalaan. Jossain menneessä ruusuisessa vuodessa, oli ankkuri, jonka olin heittänyt menemään. Monty tulisi kohtaamaan minut seilaamassa kohti Dardannelleja ilman ankkuria ja antaisi minulle tukipisteen.

Tosiaan, näin tässä elämää hallitsevan Käden. Radlay oli vaikuttanut minuun kouluvuosinani, nyt kun hänen muistonsa oli nopeasti haalenemassa kaukaiseen menneisyyteen, Monty, tämä sujuva ja monitaitoinen pappi, oli astunut hänen sijaansa.

Hengellinen kehityksemme on aina kertomus toisten ihmisten vaikutuksesta meihin."
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:28


"Tämän kertomukseni on yksinkertaisesti tämä: näissä vaiheissa, kun jokainen laivan käännös toi meitä lähemmäksi Gallipolin kulmaa Välimeren alueesta, Isä Monty tuli luoksemme evankeliuminsa ja pyhiensä kanssa.

Hetki oli mitä soveliain sekä papin työn kannalta että tuoda Äiti Kirkko puolellemme. Kummassakin tehtävässä Monty onnistui, pettämättä sen enempää Äiti Kirkkoa kuin meitä."
MikkoL: vapaasti käännettyjä otteita teoksesta E. Raymond "Tell England" Osa II luvusta 3.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:34


Nykyisessä virsikirjassamme ei ole osastoa sodalle vaan "Rauha ja Vapaus"

Siellä on seitsemän virttä:

586 Jumala meille armossa
587 Terve rauha suloinen
588 Rauhan Herra, maailmaasi
589 Rauhan Herra, siunaa meitä
590 Rauha ei saavu, jos emme
591 Uudet taivaat, uuden maan
592 Mua läsnäolostasi

näihin voisi liittää myös Isänmaa osastosta ainakin:

577 Sun kätes, Herra, voimakkaan
584 Siunaa ja varjele meitä
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:37


Näiden virsien usko Jumalaan on usko Rauhan Herraan, joka ei tahdo sotia.

588:
1.
Rauhan Herra, maailmaasi
anna rauha suloinen.
Ihmiskunnan hallintaasi
suostua suo rukoillen.
Silloin kansat sovussa
auttaa toinen toistansa.

2.
Sinä poistat sodan vaivat,
olet heikon puolustus.
Isät kokea jo saivat,
kuinka kuullaan rukous.
Kuule meitä, Herramme,
anna rauha kaikille.

3.
Rauhan anna meille koittaa,
rauha anna koteihin,
että rakkaus saa voittaa
katkeruuden, kaunankin.
Sydämistä siirtyköön
rauha ihmisyhteisöön.

4.
"Rauha maassa!" enkeleiden
kuultiin kerran laulavan.
Anna, Herra, nääntyneiden
nähdä rauhan saapuvan!
Auta meitä raivaamaan
rauhan teitä maailmaan.

5.
Jeesus, rauhanruhtinaamme,
kirkkoasi rohkaise.
Sinulta me voimaa saamme
tuomaan rauhaa kansoille.
Anna meidän julistaa
sovituksen sanomaa.
MikkoL:
Virsi 588 Frans Mikael Franzénin virren (1819) pohjalta komitea 1984. Virsikirjaan 1986.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:38


Ihmistä varoitetaan sodan syypäänä

1.
Rauha ei saavu, jos emme me taivu
Luojamme tahtoa noudattamaan.
Orvoiksi jäämme, jos hylkäämme itse
ainoan turvamme melskeissä maan.

2.
Kiista ja ahneus maailman täyttää,
valta ja kilpailu vahvimpien.
Sorretut pelkäävät kadottavansa
elämän mielen ja tarkoituksen.

3.
Suola on mautonta, valheiden liejuun
totuuden puhtaus hukutetaan.
Pilkattu Herramme, kuitenkin kutsut
seuraasi heikkoja palvelemaan.

4.
Siksi on korkea aika nyt huutaa
kaikille meillekin: Seisahtukaa!
Katsokaa Kristusta, Ihmisen Poikaa,
rauhamme luojaa ja sovittajaa.

5.
Tuhoon vie tie, jolla määräämme itse,
rauha on käskyissä Jumalan lain.
Totuus on syntynyt jouluna seimeen:
rauha ja autuus on Lapsessa vain.
MikkoL:
Virsi 590 Marcus Lauesen 1973.
Suom. Anna-Maija Raittila 1984.
Virsikirjaan 1986.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:41


mielestäni nämä nykyiseen virsikirjaan valitut melko pehmeät rauhaa huokuvat virret ovat kaukana siitä Jumalan maailman todellisuudesta, josta vanhemmat virsikirjat kertovat sotien koettelemien sukupolvien karua kieltä käyttäen.

En ole lainkaan niin varma, miten Jumala suhtautuu sotaan ja rauhaan.

Käsittämättömässä viisaudessaan Hän sallii lukemattomia sotia, joita nytkin parhaillaan riehuu.

Hän on itse Herra Sebaot, joka tarkoittaa "Sotajoukkojen Jumala"
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:43


Erityisen arvokas on Taneli Kuusiston säveltämä Uuno Kailaksen rauhan rukous, joka esitettiin talvisodan aattona ja josta tuli koko Suomen kansan rukous:

1.
Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.

2.
Herramme, kirkasta meille
kasvos laupiaat,
niin että armosi alla
toivoa rohkaisemalla
kukkivat roudan maat.
Vaivoissa näytä meille
kasvosi laupiaat.

3.
Tutkien sydämemme
silmäs meihin luo.
Ettemme harhaan kääntyis,
ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle
siipies suoja suo.
MikkoL:
Virsi 584 Uuno Kailas 1931.
Säk. 2 muod. Niilo Rauhala 1979.
Virsikirjaan 1986.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 21:45


Viimeisessä säkeistössä on jotain sellaista nöyryyttä ja vakavuutta, josta sota-aikana tulee veristä totta


Tutkien sydämemme
silmäs meihin luo.
Ettemme harhaan kääntyis,
ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle
siipies suoja suo.

Sodalla on monta tarkoitusta ja seurausta, Jumala voi käyttää myös uhkaavaa ja tuhoisaa sotaa kansamme parhaaksi.
Kirjoittanut: MikkoL, 13.05.2008 22:05


Tell England kirja kuvaa poikien kasvua nuoriksi koulussa ja seuraa sitten heidän matkaansa kohti kuolemaa.

Tässä on hengellinen näky, miten Herra Jeesus Kristus ei jätä ihmistä tuolle katkeralle taipaleelle yksin.

Voimme tietysti sanoa, miksei Hän estä sodat ja onnettomuudet ja sairaudet ja rikokset, vaan niitä tapahtuu koko ajan.

Herra Jeesus ei nosta meitä tämän luomakunnan huokausten ja kuoleman laakson maisemien yläpuolelle tai pois täältä.

Vaan Hän kulkee omiensa kautta kärsivän ihmisen rinnalla.

Tällaisia rinnallakulkijoita tarvitaan, jotka Jeesusta kuunnellen jaksavat kulkea pimeimpiin rotkoihin kärsivän ihmisen kanssa jättämättä häntä sen syövereihin yksin.

Jeesus on HMS Rangoon laivalla teuraaksi vietävien nuorten ihmisten seurassa Isä Montyn ja varmaan muidenkin kautta.

"Mikä vielä Kristuksen kärsimyksestä puuttuu..."

mutta mikä kaiken pimeyden läpäisevä kirkkaus onkaan siellä, missä ihminen ihmistä auttaa, Jeesuksen Kristuksen ollessa läsnä kolmantena!
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 06:32


Laivamatka on edennyt, Isä Monty aamuhartaudet ehtoollisineen ovat suosittuja ja nuoret sotilaat pukeutuvat valkoisiin tennisasuihinsa auringonpaisteen lämmetessä matkalla etelään.

"Neljäntenä matkapäivänä kaikki juoksivat iltapäivän teen jälkeen venekannelle katsomaan vasemmalle puolellemme. Siellä näkyi kuin pitkältä pilveltä näyttävä maa, Espanjan rannikon haalea viiva. Komean kukkulan rinteellä näkyi pieni kaupunki, jonka jokainen talo näytti vitivalkoiselta. Lainehtivasta kukkulamaasta erottui alue, jonka sanottiin olevan Trafalgar niemi.

Olisin seurannut tätä, ensimmäistä näkymää aurinkoisesta Espanjasta, ellei oikeallakin olisi näkynyt maata. Näin harmaan maan ja ymmärsin, että näen nyt ensimmäisen kerran elämässäni Pimeän Afrikan, joka oli salaperäisen hiljaisena tullut näköpiiriimme."
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 06:36


Näin edetään kirjassa portilta toiselle, ja Jimmy Doon jatkaa roolissaan tuomiopäivän ennustelujana (sukunimi Doon onkin lähellä englannin sanaa Doom, tuho, tuomio)

"Doe laski kiikarinsa ja katseli unelmoiden kaunista kuvaa edessämme lähestyessämme kuuluisaa Gibraltaria kesäpäivän kuluessa iltaa kohti. Mutta pian Jimmy Doon koski hänen kylkeensä ja sanoi:

Herää, etkö ymmärrä että olemme juuri siirtymässä Välimeren portista sisään ja olemme tosi onnekkaita, jos koskaan tulemma portista ulos? On kuin olisimme menossa Kolosseumiin leijonien syötäväksi."
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 06:45


"Laiva kulki nyt kohti itää joten aurinko laski aluksen takana. Meri oli syvän indigon sininen ja aurinko ympäröi itsensä kultaisin ja oranssein värein. Näky oli upea ja käännyin katsomaan sen vaikutusta Espanjan rannikkoon, joka oli vaihtanut värinsä vaalean punaiseksi. Huomasin, että käteni ja paljas ihoni oli kauttaaltaan kostea tuulesta, joka puhalsi harmaan ja melankolisen Afrikan suunnalta.

"Sirokko" joku sanoi kertoen sen ennustavan paksua sumua yöllä.

Ja niin tapahtui. Tuskin aurinko oli ehtinyt laskea, kun laivan torvi puhalsi ja koko alusta ympäröi Afrikasta puhaltanut paksu kostea sumu joka kasteli kaiken. Sumua riitti ja pimeys syveni mennessämme salmeen. Sireeni huusi jatkuvasti ja Gibraltarilta tuli valomerkkejä paksun kostean sumun läpi. Aavemaista ilmapiiriä vahvisti mastosta roikkuvan laivan lampun kellertävä valo usvan kosteudessa."
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 06:50


"No jo on harmi" Doe valitti katsoen läpinäkymättömään pimeyteen "emme saaneet nähdä Gibraltarin kalliota tällä matkalla. No, ei se mitään, näemme sen paluumatkallamme"

"Eh-kä" Jimmy Doon korjasi.

Niin menimme portin läpi Välimerelle jossa suuri taistelu toisesta merisalmesta oli käynnissä. Jätimme sumun taaksemme siirtyessämme salmesta suuremmalle merelle ja seilasimme kuumaan Välimeren yöhön."

...
Devonportin sataman portti poliiseineen, aluksen noususillan poistaminen, ankkurien nostaminen, Englannin rannikon häipyminen ja nyt Gibraltarin läpi kulkeminen.

Portteja matkalla kohti Gallipolia.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 16:36


täynnä nuorukaisia oleva englantilainen miehistönkuljetusalus HMS Rangoon on nyt tullut Gibraltarin läpi ja keulan suunta on kuumana kesänä 1915 Dardannellit ja - niin toivottiin - Konstantinopoli.

Yön tunnelmallisessa ja aavemaisessa usvassa kuljettiin "Kolosseumin portista kohti leijonia".

Tähän kohtaan kirjoittaja, E. Raymond, asettaa ratkaisevan hengellisen keskustelun Isä Montyn, Rayn ja Doen kanssa.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 16:38


Isä Monty tietää varsin hyvin, mikä nuorukaisia Gallipolissa odottaa.

Mutta pappina hän ei ole aseeton lähestyvän kuoleman kohdalla, vaan hän voi tarjota ripin sakramenttia katolisen kirkon opetuksen mukaan.

Pappi haluaa saada pojat ripittäytymään synneistään ja saamaan anteeksiannon ennenkuin he nousevat kuoleman rannikolle.

Isä Monty haluaa, että nuoret miehet kohtaavat ottomaanien miinat ja tappavan luotisateen omatunto puhtaan valkoisena.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 16:42


tässä on kirjan ajatus ihmisen elämästä pähkinänkuoressa. Voi olla, että elämä jää lyhyeksi, mutta sen lyhyen elämän rikkautta ei kuolema voi riistää.

Mutta elämä ei jää tähän, vaan on ylösnousemus ja iankaikkinen elämän, johon Jeesus Kristus on Golgatan uhrillaan valmistanut tien.

Tämän anteeksiantamuksen vakuutena Isä Monty tahtoo ripittää nämä nuoret miehet ennen maihinnousua.

Mutta kumpikaan protestanttisista eli anglikaanisista nuorista upseereista, sen enempää kertoja Ray kuin kuolemaantuomittu Doe, eivät ole koskaan käyneet ripittäytymässä ja monenlaiset seikat ovat haraamassa sitä vastaan.

Tämän yön "vigiliassa", Gibraltarin ohittamisen jälkeen, laivan kannella istuvat Isä Montyn seuralaiset ovat valmiita tekemään parannuksen ja tulemaan Kristuksen armoistuimen eteen.

Kirjailija kuvaa tämän muutoksen heidän mielissään seuraavalla tavalla
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:04


iltayön keskustelut Isä Montyn kanssa laivan kannella aurinkotuoleissa istuen oli tullut jo tavaksi.

Kirjoittaja kertoo merkittävästi (palaamme tähän tärkeyteen myöhemmin) kuinka Raylla oli Cambridgen sininen yöpukunsa ja Doen vaaleanpunaisia raitoja oleva yöpukun näkyi kukallisen kimonon alta.

Keskustelu iltaisin "suurista aiheista" Isä Montyn kanssa oli tullut heille tärkeäksi ja nyt pohdittiin yhdessä, mistä aiheesta ryhdyttäisiin keskustelemaan. Tosin yleensä Isä Monty piti suurimmaksi osaksi huolen puhumisesta.

Ray sanoi "Kerro meille ripistä"
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:08


koetan itse miettiä, mikä olisi sellainen keskustelunaihe, josta pappina tahtoisin puhua kuolemaan vietäville ihmisille.

tämä Isä Montyn esimerkki taitaa olla erityisen hyvä niin "virallisille" seurakunnan palvelijoille, kuin kaikille, olemmehan me kaikki Kristuksen pappeja Raamatun mukaan.

siis johdatella ja rukoilla johdatusta, että keskustelut etenevät kohti henkilökohtaisia huolia ja erityisesti asioita, jotka painavat omaatuntoa.

että näistä saataisiin puhua ja synnit kantaa yhdessä rukouksin Jeesuksen ristin juurelle ja että tälle kuolemaa kohti kulkevalle julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:09


toki kuulen kaikuja Jällivaarasta, että mitä se nyt merkitsee, jos katolinen pappi ripittää, tai joku luterilainen pappi tai muu kristitty, joka ei kuulu tähän meidän kristillisyyteemm.

Ja minua puistattaa tuo omahyväinen harhaoppinen kylmyys...

sillä totuus on, että tuolla laivalla Gallipoliin ei ollut yhtään esikoislestadiolaista eikä vanhoillista eikä uudenheräyksen miehiä eikä körttiläisiä eikä viidesläisiä.

he olivat kaikki englantilaisia, ja Jeesus Kristus oli siellä heidän keskellään antamassa synnit anteeksi sillä valtuudella, jonka Hän on Isältä saanut.

Ei Hän ole sitä "pohjoiseen maahan" rajoittanut.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:11


Isä Monty tiesi, että tuskin nämä hengissä ovat, ehkä jo maihinnousuun jää tämän elämän matka.

Hän halusi palvella heitä Jeesuksen Kristuksen nimessä niin, että kun nuorena nukkuneet kerran avaavat silmänsä, he näkevät ensimmäisenä Hänen kasvonsa, joka heidän syntiensä sovittamiseksi on kuollut.

Ei siihen ristin uhriin ole ihmisellä mitään lisäämistä pitkänkään elämän aikana, jos Jumala armossaan paljonkin vuosia suo.

Tilaisuuden antoi poikien halu kuunnella hänen kertomuksiaan ja esittämiään kristinuskon asioita ja nyt tänä iltana Rayn suoranainen pyyntö, kerro meille ripistä.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:13


eivät kaikki laivan miehet olleet Isä Montyn jalkojen juuressa, vaikka aamuhartaudet olivatkin suosittuja.

ei kukaan tule Jeesuksen luo, ellei Isä Jumala häntä sinne vedä.

tämä on merkillinen Raamatun opetus.

Jos sinua vedetään, älä ihmeessä jää tuosta piskuisesta laumasta pois.

HMS Raymond laivan kannella varmaan noin 1500 miehestä vain kaksi istui papin jalkojen juuressa ja toinen heistä olisi pian sankarivainaja.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 19:16


Tell England kirjan käännekohta on näissä jaksoissa, joissa näkyy kirjoittajan perustava ajatus ihmisen elämästä.

Elämä on elämisen arvoinen ja jokainen päivä on suuri lahja Jumalalta.

On hyvä selvittää välit Jumalan kanssa oikein ripin ja synninpäästön avulla, kun siihen on tilaisuus.

ei refleksinomaisena rituaalina vaan ihan oikeasti

Mistä tiedämme eron?

refleksimäinen ripin rituaali on sellainen, että se pitää pian taas uusia

oikeasta ripistä tulee elämän taitekohta, jossa asioita jätetään taakse pysyvästi, lopullisesti kun ne hukutetaan syvälle armon mereen, jossa ei ole lupa onkia.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:24


Doe lupaa kuunnella, mutta on vakaasti sitä mieltä, että ei tule ripittäytymään. Isä Monty sanoo, että vielä tänä yönä Doe on antava lupauksen, että tulee.

"Monty aloitti pommituksella, jossa hän hajanaiseen tapaansa ampui meitä kaikilla mahdollisilla argumenteilla henkilökohtaisen ripin puolesta, "Parannuksen sakramentin", kuten hän sitä yllätykseksemme kutsui. Raamattu kaadettiin yllemme. Kirkon oppi ja käytäntö tulivat perässä. Sitten hän heitti pois kaikki teologiset aseet ja teki keskitetyn hyökkäyksen meitä kumpaakin kohtaan vuorollamme sovittaen sanansa luonteisiimme."
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:28


"Hän kääntyi puoleeni ja sanoi: Näetkö, Rupert, että rippi pyhittää sinun luonnollisen taipumuksesi purkaa jollekin toiselle, joka odottaa rakkaudessa ja anteeksiantamuksen lahjan kanssa - vaistosi puhua jollekin joka tietää täsmälleen kuka olet. Ymmärrät, että olet aivan yksin näytellessäsi tässä maailmassa. Mutta tämä yksinäisyytesi katoaa, kun on edes yksi ihminen, jonka edessä olen sellainen kuin olet paljastettuna.

Kun hän puhui, koko sieluni tuntui sanovan "kyllä".

---
erinomaisen hieno kohta oikeasta ripistä ja sen merkityksestä ihmisen koko olemuksen hoitamisessa, ruumiin, sielun ja hengen.

kuinka paljon meillä onkaan Suomessa yksinäisiä ihmisiä, joille "edes yksi ihminen, joka tietää millainen todella olet" merkitsisi eroa yön ja päivän välillä.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:34


"Synnin tunnustaminen pyhittää luonnollisen vaistosi purkaa sieluasi, tietää että et ole ainoa joka tuntee sinut todella, tietää, että tietyllä hetkellä ja tietyllä sakramentill sinun syntisi on otettu pois kuin niitä ei olisi koskaan ollut."

---
Martti Luther pitää rippiä "puoli-sakramenttina" sen tähden, että siitä puuttuu aine. Ehtoollinen ja kaste ovat täysiä sakramentteja, koska niissä on sekä Jumalan Sana että aine mukana.

valitettavasti luterilaisessa kirkossa tämä "puoli-sakramentti" on jäänyt jalkoihin ja lakannut olemasta edes puoli-sakramentti, se on paljolti laiminlyöty sairaaloita ja vankiloita lukuunottamatta.

Lestadiolisen herätysliikkeen voima on nimenomaan tämän "puoli-sakramentin" nostaminen arvoonsa, ja se merkitsee monille hyvin paljon.

Jopa niin suureen arvoon, että kasteen ja ehtoollisen sakramentit uhkaavat jäädä "puoli-sakramentteina" sen varjoon - ehkä sen tähden, että kristittyjen yleinen pappeus ja maallikkoliike pitää avaimia käsissään (liiankin tiukasti) kun papit hoitelevat noita kuolleen uskon menoja.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:35


Elävän julistuksen ja Pyhän Hengen vaikutuksen hieno tuntomerkki on se, että ihmiset aidosti, vilpittömästi ja koko olemuksellaan alkavat etsiä Ristiinnaulittua ja ymmärtää, että ei Hän turhaan vuodattanut vertansa Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:40


"Murtauduttuaan minun rintamani läpi, hän kokosi joukkojaan uuteen muodostelmaan valmiina iskemään Doen kimppuun, jonka nuoruus yritti ottaa aloitteen ja hyökätä takaisin näillä Montylle osoitetuilla sanoilla:

"Ei toimi kohdallani. Jos tunnustaisin syntini papille joka on ystäväni, en koskaan haluaisi enään nähdä häntä häpeäni tähden. Juoksisin nurkan taakse jos huomaisin hänet kadulla."

"Päin vastoin" Monty sanoi "juoksisit hänen luokseen. Tietäisit että olet vielä rakkaampi hänelle kuin olet tähän asti ollut jos olet mennyt hänen luokseen ripille. Tietäisit, että tuon pyhän tunnustuksen tähden keskinäinen suhteenne olisi läheisempi kuin koskaan ennen"

Näin Doen puolustuksen murtuvan tähän hyökkäykseen. Hän haluaisi läheisen suhteen Montyn ja itsensä välille. Monty oli hienotunteisena huomannut tämän Doen rakenteensa, hänen taipuisan kiintymyksensä toiseen ihmiseen."
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:45


"Doe oli hiljaa mietteissään kun Monty hyökkäsi uudella argumentilla ja toiseen kohtaan, Doen haluun olla sankari.

"Etkö myönnä" hän kysyi "että jos olet mennyt koko tien syntiesi kanssa on urheilun hengen mukaista mennä myös koko tie tunnustuksen kanssa.

Me kaikki tiedämme, että on paljon vaikeampi tunnustaa Jumalalle papin kautta kuin yksinäisyydessä omassa huoneessa. Se on vaikeampaa ja siksi suuri asia ja vastaa paremmin sielumme sankarillisuutta."

"Myönnän tuon kyllä" Doe sanoi.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:47


Kirjailija käyttää sodan kieltä puhutellessaan nuoria upseereja. Hänellä on selkeä sielunhoidollinen tavoite, ja hän käyttää erilaisia keinoja ja taitoja saavuttaakseen tavoitteensa.

Ei sielunhoitajan tarvitse istua tumput suorina ja odottaa, mitä toinen tekee jos mitään. Jeesus etsii aktiivisesti kadonneita lampaitaan ja tahtoo liikettä, toimintaa, erilaisten menetelmien käyttämistä saavuttaakseen nämä ja tuodakseen ne takaisin laumaansa.

Monty onnistuu ja molemmat antavat lupauksen tulla tunnustamaan syntinsä.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:50


Hiljainen yövigilia on ohi ja se päättyy kirjan keskeisimpään teemaan varman kuoleman lähestyessä HMS Rangoonin höyrkoneiden ja potkurien tahdissa.

Monty riemuitsee hengessään ja sanoo

"Joskus saamme ilon joka pyyhkii pois vuosien pettymykset. Te kaksi oppilasta olette antaneet tänä yönä sen minulle. Minun tehtäväni on tehdä tästä laivamatkasta rukousmatka, täydellinen Iltarukous. Se on minulle mittaamattoman arvokas.

Aion lähettää teidät laskusiltaa myöten maihin tälle ristiretkelle synnit anteeksi saatuina Kirkon kautta. Aion lähettää teidät taisteluun puhtaan valkoisina"
MikkoL:
vapaasti käännettyjä otteita teoksesta Tell England Osa II Luku 4
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:56


Sota on edessä, melkein varma kuolema. Ei auta murista Jumalaa vastaan, että olen vielä niin nuori, elämä on edessäni, en halua kuolla.

Kun nyt on aikasi kuolla.

Ei auta riippua siinä sangen huterassa toivossa, että jalkaväen mies selviäisi ehkä hengissä.

Koska jalkaväen osastoja tuhoutui Gallipolisa hyökkäyksiin turkkilaisten vahvoja asemia vastaan 60-80% huimiin lukemiin.

Mitä voi pappi, mitä voi kristitty veli tai sisar tehdä tuollaisessa tilanteessa.

Montyn sydän paloi Kristuksen asialle. Jos heidän on mentävä kuolemaan, menkööt he sinne puhtaalla omallatunolla, synnit pestyinä Karitsan veressä.

Niinkuin niitä syntejä EI KOSKAAN OLISI OLLUT

tämä on oikea rippi. "niinkuin et koskaan olisi sitä syntiä tehnyt, Jumala ei sitä tuomitse"

mutta ei Kylliäisen harhaopin tai islamin tavoin noin vain, tyhjän vertaisena, joka ei osaa tai uskalla tai tahdo tuomita ketään kadotukseen.

vaan Raamattu kertoo että Jumala antaa synnit anteeksi rakkaan Poikansa verisen uhrin tähden. Ei millään muulla perusteella.
Kirjoittanut: MikkoL, 14.05.2008 20:59


Huomaa, kuinka katolinen isä sitoo synnin tunnustuksen ja synnin päästön kirkkoon.

Tässä Maikki on oikeassa, nettiruukun kirjoituksissa korostaessaan Jumalan seurakunnan merkitystä.

Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, kuten kirkkoisä Kyprianus jo sanoi.

Kysymys on usein meidän ihmisten kesken siitä, missä tämän kirkon rajat kulkevat.

Vain Taivasten Valtakunnan Kuningas tietää, mihin Hän ne rajat on vetänyt. Meidän tehtävämme on totella Häntä kuuliasesti joka päivä tässä ihmeellisessä valtakunnassa ja rukoillen viedä ilosanomaa eteenpäin.

Synnit annetaan anteeksi, niinkuin niitä ei koskaan olisi tehty. Kirkossa. Pyhän Hengen valtuutuksella, Jumalan Sanalla, Jeesuksen Kristuksen kalliin uhrikuoleman, ruumiin ja veren hinnalla.
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 06:39


Tuumasta toimeen, mutta syntien tunnustaminen ei ole nuorille miehille mikään yksinkertainen juttu:

"Nojasimme Doen kanssa laivan kaiteeseen katsellen aaltojen murtumista sen kylkeen. Oli aamu ja meitä vaivasi syntien tunnustamisen vaikeus. Monty oli nähnyt paljon vaivaa valmistaakseen meitä siihen. Hän oli istunut meidän kummankin kanssa erikseen ja kertonut miten se tehdään. Meidän tuli jakaa elämämme jaksoihin, lapsuus, kouluvuodet ja armeijan aika. Meidän tuli tutkia kutakin jaksoa huolellisesti ja kirjoittaa ylös yhdelle paperille synnit, jotka tuli tunnustaa.

Perusteellisena miehenä minulla oli jo yhdeksän sivua papereita. Ja olin vasta kouluvuosieni alussa. Kerroin tämän Montylle ja hän sanoi "Se on Tuskien tie, Via Dolorosa, eikö olekin. Mutta jatka vain, kärsi tämä risti sen ilon tähden, joka on vielä tuleva"
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 06:45


ei ollut helppoa Doellakaan:

"Oli vaivatonta sano rehellisesti "kaikki" kun hän kysyi mitä halusimme tunnustaa, mutta kun menet yksityiskohtiin, kohtaat rajasi. Toivon että olisin kuollut. Monty antoi minulle pitkän listan tutkiakseni itseäni ja menin takaisin ja pyysin lisää. Kysymykset miltei kattavat kaiken, mitä olen tehnyt.

En voinut olla hymyilemättä.

"Naura vain" Doe jatkoi "Montykin nauroi ja sanoi, älä hermostu, olet yksi parhaista ja todistat sen joka hetki. Tämä onkin toinen ongelmani, koko ikäni olen tehnyt asioita omaksi kunniakseni ja halusin tehdä myös tästä synnintunnustuksesta täydellisen, ilman vääriä motiiveja. Mutta et aavista, millainen oman itseni ylistys tämä on. Toivon että Monty sanoisi että tämä on paras synnintunnustus, eikö olekin kauheaa?

Doe huokasi ja mutisi "ihmettelen tulenko tekemään elämässäni koskaan mitään täydellisesti"
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 06:48


Kirja kuvaa, miten nuoret miehet valmistautuvat ensimmäiseen todelliseen ripittäytymiseen oikein kynän ja paperin kanssa, käyden läpi elämänsä kaikki vaiheet.

Paperit alkavat täyttyä nopeasti ja syntilistat kasvavat.

Omatunto alkaa herkistyä ja Doe huomaa, että tämä rippikin on hänelle oman kunnian etsimisen ja näyttämisen paikka.

Täällä nettiruukussa on silloin tällöin ollut myös hyvin rehellisiä ja välillä oikein hauskojakin keskusteluja "pöntössä käymisen" todellista motiiveista.

Ehkä tuo Rayn ja Doen Isä Montylta saama neuvo ei olisi hullumpi, pistää kerran oikein paperille ja elämän eri vaiheita läpikäyden syntilistaa, josta sitten saarnaajan kanssa puhutaan ja joka lista voidaan sitten repiä, kuin näitä asioita ei koskaan olisi ollut.
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 06:50


tässä ripittäytymisessä HMS Rangoon laivalla ei ollut enään paljon muuta tehtävissä, laskusilta Gallipolin kuoleman rannoille olisi pian kuljettavana.

mutta esikoisten seuroissa ja muualla ripittäytyessä on joskus tietty mutka asioissa.

Sakkeuksen mutka.

Pyhä Henki voi ottaa kiinni jostain asiasta, josta on tehtävä parannus.

Sakkeus tuli puusta alas ja sai kuuluisan Jeesus Nasaretilaisen vieraakseen, syntinen ja naapurien halveksima mies, ja tämä muutti hänen elämänsä.

Hän päätti korvata sen, mitä on anastanut, maksaa oikein korkojen kanssa.
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 06:54


ajattelen esimerkkinä vaikkapa tuota Itävallan hirviö-isää.

Jos hän olisi mennyt papin puheille ripittäytymään, mutta jättänyt lapsensa ja lapsenlapsensa sinne kellareihin kuolemaan, Pyhä Henki olisi ottanut tästä kiinni ja sanonut, että saat kyllä syntisi anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden, mutta näytä hyvä mies viranomaisille se ovi. Nyt.

Jos hän ei sitä tee, voipi olla että omatunto ei saakaan rauhaa papin antamasta absoluutiosta huolimatta.

Voit tunnustaa saarnaajan tai papin kautta Jumalalle, että olet tehnyt vääryyttä sisartasi kohtaan.

mutta Sakkeuksen mutkassa voi tullakin eteen Pyhän Hengen selkeä ohje, että se perintöosakkeen anastaminen on selvitettävä sisaresi kanssa ja annettava hänelle hänen lakiosansa.

nämä eivät ole leikin asioita, nämä syntien tunnustamiset, sillä totuutta Herra tahtoo salatuimpaan saakka.
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 07:02


Ray ei kerro enempää Doen tunnustuksesta vaan jättää sen tämän yksityiselämän suojaan.

Sen sijaan hän kertoo, mitä hänelle itselleen tapahtuu.

Tunnustus tapahtui Montyn kabinetissa, ja Isä oli pukenut ylleen violetin kaavun. Huoneessa oli krusifiksi ja tuoli.

Ray oli hyvin hermostunut, kun Isä Monty käski hänen polvistua Kristuksen ristin veistoksen juurelle ja sanoa "Isä, anna anteeksi, sillä olen tehnyt syntiä"

Mutta kun hän oli tämän lausunut, ihmeellinen rauha täytti hänen sydämensä eikä Monty enään ollut läheinen ystävä vaan virkaansa toimittava pappi, Isä, ja hän oli lapsi.

Lähes konemaisesti kävin läpi mitä olin listaan kirjoittanut, järjestyksessä ja hiljaisella rauhallisella äänellä. En enään taistellut virtaa vastaan, vaan annoin virran viedä ja kerroin kaiken niinkuin se oli ollut ja oli.

Kun olin lopettanut, olin edelleen polvillani painaen kasvoni käsiini ja odottaen, mitä Isä Monty nyt sanoisi"
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 07:08


Lopulta pappi sanoi "etsi hyvyyttä, totuutta ja kauneutta kuin Grailin maljaa"

"ja ennenkaikkea" tämä taitava pappi sanoi "tiedä, kuinka varma on se synninpäästö jonka tulen sinulle antamaan ja kuinka lopullinen. Jumala tahtoo vakaata parannusta etkä voi tuoda Hänelle rehellisempää tunnustusta, kuin minkä nyt olet tuonut. Tiedä siis, että Kristuksen kirkossa ei ole valkoisempaa sielua kuin sinun, kun lähdet tästä huoneesta. Olet puhdas kuin kastealtaan äärellä.

Kuule nyt, mitä sinun edestäsi on tehty Golgatalla"

"Minä kuuntelin ja kuulin hänen puhuvan syvällä hartaudella synninpäästön sanat. Ja jos tunteet voivat kasvaa iässä, minusta tuntui kuin lapsesta, joka on päästetty auringonvaloon leikkimään. Mutta tämä tunne oli kasvanut miehen tasolle."
Kirjoittanut: MikkoL, 15.05.2008 07:12


"nousin polviltani ja palastin takaisin tähän maailmaan. Näin laivan kabinetin, miehen joka otti yltään violettia stoolaa.

Nyt ei ollut aika sanoa yhtään mitään. Käänsin ovenkahvaa ja poistuin hiljaa."

Ray meni sukellusvene kannelle ja kaikki oli nyt kaunista, aurinko oli kaunis, meri oli kaunis - elämä oli kaunis.

Hänen sydämessään oli syvä tyytyväisyys, jotain todella miellyttävää oli tapahtunut.

Ray oli saanut vakuuden siitä, että kaikki hänen syntinsä on anneettu anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Siitä on hyvä lähteä Gallipoliksen taisteluun.

Ja mihin tahansa taisteluun, mihin elämä Jumalan korkeasta ja käsittämättömästä tahdosta meitä vie.